perjantai 15. huhtikuuta 2011

Facebook

Facebook on Internetissä toimiva yhteisöpalvelu. Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden kuvallisen käyttäjäprofiilin luomiseen sekä yhteydenpitoon ystäviensä kanssa. Facebookissa on myös mahdollista liittyä erilaisiin yhteisöihin ja saada tietoa tulevista tapahtumista. Facebookin perusti sen nykyinen toimitusjohtaja Mark Zuckerberg Harvardin yliopiston kampuksella yhdessä opiskelukavereidensa Eduardo Saverinin, Dustin Moskovitzin ja Chris Hughesin kanssa. Facebookilla on yli 2 000 työntekijää. Facebookiin on liittynyt maailmanlaajuisesti yli 600 miljoonaa ihmistä. Facebook oli syksyllä 2009 maailman neljänneksi vierailluin sivusto. Googlen omistaman Doubleclick-yhtiön kesäkuussa 2010 tekemän 1 000 suosituimman sivuston listan mukaan Facebook oli maailman suosituin sivusto; kuukauden aikana sivustolla oli vieraillut yhteensä 540 miljoonaa uniikkia kävijää. Listalla ei kuitenkaan ollut aikuisviihde- tai Googlen omistamia sivuja. New York Timesin huhtikuussa 2010 tekemän tutkimuksen mukaan Facebookin käyttäjistä eniten tuli Yhdysvalloista (118,7 milj. käyttäjää), Isosta-Britanniasta (24,1 milj.) ja Indonesiasta (22,7 milj.).

Facebookin etusivu





Facebook Suomessa

Suomessa Facebook alkoi levitä varsinaisesti vuoden 2007 lokakuussa. Tuolloin aktiivisia käyttäjiä oli kokonaisuudessaan jo 58 miljoonaa. Facebookin suomennos saatiin valmiiksi keväällä 2008. Translations-sovelluksen avulla käyttäjät itse ehdottivat käännöksiä termeille. Sovellusta käyttävä yhteisö äänesti parhaat sanat, jotka sitten otettiin käyttöön suomenkieliseen Facebookiin.

En aluksi ollut kovin innostunut Facebookista. Mutta kun melkeen kaikki luokalta oli Facebookissa päätin itekki tehdä oman ja nyt oon sitte addikti ja pitää päivässä päästä käymään vähintään 30min päivässä.. :D

1 kommentti: